Siirry suoraan sisältöön

Korkeakoulualueet

Yliopisto – yhteiskunnan keskeinen instituutio

Toisen maailmansodan jälkeen tiedosta tuli yhteiskunnan muutosvoima. Tieteen, koulutuksen ja taloudellisen kasvun välistä riippuvuutta korostettiin. Tästä seurasi korkeakoulutuksen rakennemuutos 1960-luvulla. Yliopistoja rakennettiin ja uusia yliopistoja perustettiin eri puolille maata. Opiskelijoiden ja koulutuksen sekä rakentamisen määrä moninkertaistuivat.

Uudet yliopistot olivat kansainvälisellä arkkitehtuurikentälläkin mielenkiintoinen kohde. Laajat rakennuskokonaisuudet näyttivät tarjoavan mahdollisuuden uudistaa arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun välistä suhdetta. Uudet yliopistot toteutettiin kaupunkimaisiksi järjestelmäarkkitehtuurin periaatteilla. Niissä yhtyivät systemaattinen teollinen rakenne, liikkumisen jako eri tasoille ja kehittyneet tekniset järjestelmät. Uusien yliopistojen suunnittelu ja rakentamishankkeet muuttivat julkisen rakentamisen käytäntöjä ja edistivät elementtitekniikan läpimurtoa toimitilarakentamisessa.

Yliopiston perustaminen oli merkittävää koko kaupungin identiteetin kannalta. Kampusten rakentamisen lisäksi niiden ympärille on toteutettu laajoja ylioppilas- ja teknologiakyliä.

Sivuston evästeet

Tervetuloa Rakennettu hyvinvointi -sivustolle. Tämä sivusto käyttää evästeitä.