Rakennettu hyvinvointi Aalto Works -maailmanperintöesityksessä
Tammikuussa 2025 Suomi esitti modernin hyvinvointivaltion rakentamisesta kertovaa sarjaa UNESCOn maailmanperintölistalle. Ehdotus koostuu 13:sta Arkkitehtitoimisto Alvar Aallon suunnittelemasta rakennuksesta ja alueesta. Kansaneläkelaitoksen päätoimitalon – suomalaisen hyvinvointivaltion päärakennuksen – ohella kaikki muutkin ovat tukeneet eri yhteisöjen hyvinvointia ja kertovat omalla yksilöllisellä tavallaan hyvinvointivaltion modernista rakentamisesta.
Esitetty valikoima ei ole suomalaisen modernismin tai edes Aalto-arkkitehtuurin erityisimpien rakennusten joukko. Vaikka kokonaisuudessa on useita Aallon tunnetuimpia ja rakastetuimpia rakennuksia, valintaperustelu on toinen: kukin antaa oman osansa valikoiman yleismaailmalliseen erityisarvoon (Outstanding Universal Value, OUV). Tässä muutama nosto valikoimasta periodin henkeen peilaten.
Asuminen ja terveydenhuolto 1930-luvulla
Perustarpeet korostuivat toista maailmansotaa edeltäneessä suomalaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Funktionalismin myötä moderni arkkitehtuuri alkoi omalta osaltaan uudistaa myös yhteiskuntaa. Asumisen uudenlaiset ratkaisut ja terveydenhoidon edistäminen nousevat keskiöön esityksen alkupään valikoimassa: Aaltojen kotitalossa, Villa Maireassa, Sunilan asuinalueella ja Paimion parantolassa.
Esimerkiksi Sunilan sellutehdasta asuntoalueineen ryhdyttiin rakentamaan Kotkaan vain pari vuotta ennen toisen maailmansodan puhkeamista. Asuinalue oli uudenlainen vastaus eurooppalaiseen työväestön asuntokysymykseen. Ankarasta matemaattisesta tai tielinjoja seuranneesta asemoinnista poiketen Aalto sovitti rakennukset taitavasti maastonmuotojen ja ilmansuuntien mukaan. Toki aikakauden teollisuusyhteisöön kuulunut hierarkia näkyi huoneistojen koossa, mutta niistä pienimpiinkin tarjottiin aikanaan edistykselliset, työläisten asumismukavuutta parantaneet sisävessat, keskuslämmitys ja juokseva lämmin vesi.
Yhteiskunnalliset instituutiot ja työpaikat 1950-luvulla
Sodan jälkeisessä tilanteessa modernisoituminen ulottui aiempaa laveammalle, ja jälleenrakentamisen eetos laajeni käsittämään yhteiskunnan rakenteiden ja toimintatapojen uudistamisen. Tältä vuosikymmeneltä Aalto Works -esityksen valikoima sisältää yhteiskunnallisia instituutiorakennuksia: Säynätsalon kunnantalon, Imatran Kolmen ristin kirkon, Kulttuuritalon, Kelan päätoimitalon sekä Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskuksen. Palkkatyöhön ja sen mukanaan tuomaan uudenlaiseen vuodenkiertoon liittyviä rakennuksia ovat Muuratsalon koetalo ja Alvar Aallon ateljee.
Kuntien tehtävät muotoutuivat toisen maailmansodan jälkeen aiempaa monipuolisemmiksi ja keskisuomalainen teollisuusyhteisö Säynätsalokin tarvitsi uuden kunnantalon. Pula-aika alkoi olla taittunut loppuvuonna 1951, kun paikallisten alkuun kritisoima, mutta mittakaavaltaan tavattoman ihmisläheinen monitoimitalo ajanmukaisine kirjastoineen saatiin käyttöön. Sittemmin kunnantalosta on muodostunut pienen hallintorakennuksen ikoninen esikuva.
Hyvinvointiyhteiskunnan kehityksessä tapahtui 1950–60-luvuilla suuria muutoksia, kun väestö alkoi keskittyä kaupunkeihin ja viisipäiväinen työviikko yleistyi. Yksityisautoilukin vauhditti kesämökkikulttuurin nousua.
Myös Alvar ja Elissa Aalto suunnittelivat itselleen kesäasunnon Päijänteen rannalle, Muuratsaloon. Vuonna 1953 valmistunut, kauniisti järvimaisemaan sovitettu rakennus tunnetaan sisäpihansa erityisistä tiilisommitelmista ja muista arkkitehtonisista kokeiluistaan. Vaikka se poikkesikin tavanomaisesta vapaa-ajan rakentamisesta, makuutilan kerrossänky, sauna, uiminen, sähköttömyys ja takkatulen merkitys yhdessäolon kiintopisteenä olivat yhteistä useimmille kesämökeille. Koetalo edustaa maailmanperintöjoukossa perheen ja lähipiirin yhdessäolon ja vapaa-ajan arkkitehtuuria, joka hyvinvointiyhteiskunnan vahvistuessa oli yhä useampien tavoitettavissa.
Kaupunkien keskustojen kehittäminen ja laajennushankkeet 1970-luvulla
1970-luvulle tultaessa hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa oli jo alkanut uusi vaihe. Kaupunkien keskustojen kehittäminen sekä esimerkiksi yliopistojen laajentaminen suuria ikäluokkia varten näkyvät myös Aalto Works -esityksen loppupään valikoiman rakennuksissa Jyväskylän yliopiston kampuksella ja Finlandia-talossa.
Alvar Aallon usealla vuosikymmenellä työstämästä Helsingin keskustasuunnitelmasta muotoutui hänen uransa suurhanke – ja pääosin toteutumattomaksi jääneenä suurpettymys. Töölönlahden vesipeilin äärelle hahmoteltujen kulttuurirakennusten nauhasta toteutui Aallon toimiston suunnittelemana ainoastaan konsertti- ja kongressitalo, Finlandia-talo.
Kansainvälisesti rakennus tunnetaan Aallon pitkän uran huipentumana, jossa hänen pitkään kehittelemänsä arkkitehtoniset ajatukset ja muotoilu sulautuivat tinkimättömästi yhteen. Finlandia-talossa yhdistyvät modernin ajan ideat kansainvälisestä yhteistyöstä ja kansallisvaltiosta. Talo muistuttaa myös ”Helsingin hengestä”, eli kansainvälisestä poliittisen kahtiajaon liennytyksestä. 35 valtiota allekirjoitti sen suurimmassa salissa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen (ETYK) päätösasiakirjan 1.8.1975.
Tulevaisuutta odotellen
Usko paremmasta, kaikille yhteisestä maailmasta ja tulevaisuudesta eli vahvana nuorimman maailmanperintöesityksen rakennuksen syntyvaiheessa ja muotoutui edelleen koko valikoiman rakentumisvaiheissa. Luonnollisesti toivomme, että tämä rakennettua hyvinvointia edustava kokonaisuus valikoituu Unescon maailmanperintölistalle. Päätöstä odotetaan kesän 2026 maailmanperintökomitean kokouksesta.
Esityksen ajatuksena on myös, että seuraavassa vaiheessa muut maat voivat lisätä sarjaan käyttäjien ja yhteisöjen tarpeisiin rakentuneita Aalto-kohteitaan. Kenties Viipurin kirjastolle, MIT:n opiskelija-asuntolalle Bostonissa, Wolfsburgin kulttuurikeskukselle tai Hansaviertelin kerrostalolle Berliinissä tunnistetaan omat paikkansa täydentämään Aalto Works -sarjan yleismaailmallista erityisarvoa.
Kirjoittajat osallistuivat maailmanperintöesitystä valmistelleeseen työryhmään.
Lisätietoa Aalto Works -esityksestä Museoviraston verkkosivuilla